Jotos

Lajin esittely

Suomen kielen sana jotos tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Jotos on maastovaellus, jossa tarvittavat varusteet ja muona kannetaan itse mukana ja edetään partiona tehtävärastilta toiselle. Jotoksella ei tarvitse juosta eikä taistella kelloa vastaan (mahdollista pikataivalta lukuun ottamatta). Rasteilla on tehtäviä ja joskus on matkallakin suoritettavia tehtäviä. Jotoksen ideana on pärjätä tavanomaisilla vaellusvaatteilla ja varusteilla vuorokausi tai kaksi maastossa. Yöt nukutaan yleensä omissa majoitteissa. Jotoksella käytetään omia varusteita (mm. jalkineita ja kantolaitetta) ja valitaan muona oman mieltymyksen mukaan.

 

Jotos tarkoittaa myös jälkijonoa. Kun partio hiihtää lumessa tai muutama partio kulkee jalan maastossa, syntyy maastoon jotos. RESUL:n jotoksen sääntöjen mukaan ”Reserviläisjotoksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää reserviläistaitojen säilymistä ja kehittymistä sekä kohottaa osallistujien fyysistä suorituskykyä ja kenttäkelpoisuutta.” Jos aikoo menestyä jotoksella, nuo taidot on oltava hallussa jo ennen kisaa. On jaksettava kulkea jalan tai suksilla, osattava suunnistaa ja ampua. Ensiaputaidot ovat välttämättömiä. Eniten tehtäviä on taistelijan perustaitojen alueelta; partion toiminta, eri aseiden kayttö, miinoittaminen, tulenjohto, viestittäminen jne.

 

Jotos on myös johtamisharjoitus. Partion optimikoko on neljä jäsentä ja olennaista sekä etenemisessä että erityisesti tehtävissä on, että partion johtaminen ja yhteistyö sujuu. Jotos on sosiaalinen tapahtuma. Tapahtumaan osallistutaan usein suunnilleen samalla porukalla vuodesta toiseen. Jotokseen valmistautuminen vaatii partiolta yhteistoimintaa. Jotoksen aikana nähdään tuttuja niin reitin varrella kuin yöpymisalueellakin.

 

Jotoksilla on myös koulutuksellinen näkökulma. Pienissä tapahtumissa palaute voi tulla välittömästi partion suorituksen jälkeen, mutta isommissa tapahtumissa järjestäjä antaa tehtävien oikeat vastaukset joko kirjallisesti tai nykyisin yhä useammin netin kautta partion tultua maaliin. Oman suorituksen analysointi on tärkeää, jos tavoitteena on parantaa omaa suoritusta seuraavalla kerralla.

 

Jotokselle voi osallistua myös järjestelytehtävissä. Toimitsijana asioihin saa toisenlaisen näkökulman. Tehtävän suunnittelu antaa mahdollisuuden tutustua aiheeseen rauhassa ja perusteellisesti. Tehtävärastilla toimitsijana pääsee toteamaan, miten monella tavalla partio voi toimia tehokkaasti joko oikein taikka väärin.

ILMOITTAUDU TULEVIIN TAPAHTUMIIN

NIMIKATEGORIAPAIKKAKUNTAAJANKOHTA
Suolahdentie 255, 41350 Laukaa as.

Laukaa

12/10/24
12/10/24
Kokkolantie 667, 43250 Kolkanlahti

Saarijärvi

21/09/24
15/09/24

Isokyrö

06/09/24
08/09/24

Isokyrö

06/09/24
08/09/24

Imatra

08/03/24
10/03/24

Luumäki

07/10/23
07/10/23
Tarinaharjuntie 49, 71800 Siilinjärvi

Siilinjärvi

23/09/23
23/09/23

Siilinjärvi

22/09/23
24/09/23
Tarinaharjuntie 49, 71800 Siilinjärvi

Siilinjärvi

22/09/23
24/09/23